tiistai 31. maaliskuuta 2009

Hitlerin tasoista toimintaa

Joukko helsinkiläisiä nuoria miehiä on tuomittu lievästi vammaisen ihmisen toistuvasta pahoinpitelystä. Pahoinpitelyn syynä on ollut huvittelu. Pahoinpitelyt olivat käyneet kerta kerralta raaemmiksi. Helsingin Sanomat 31.3. kertoo että joillakin kerroilla pahoinpitelijät heittivät kolikkoa siitä, kuka aloittaa verilöylyn. "Sessiot" kestivät tekijöiden tupakka- ja juopottelutaukoineen yhdestä kahteen tuntia. Uhria potkittiin ja lyötiin päähän ja muualle vartaloon. Lyömäaseina oli käytetty muun muassa paistinpannua, kattilaa, metallitankoa ja wc-pöntön muovista kantta. Viimeisimmän pahoinpitelyn oikeus tulkitsi murhan yritykseksi. Tekijät todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeisiksi.

Moni voisi sanoa, että tämä on sairasta. Valitettavasti kysymys ei ole tässä kuitenkaan sairaudesta, vaan ihmisen halusta tehdä pahaa tieten tahtoen. On kysymys rasismista, jossa toiselle ei anneta ihmisarvoa, eikä mitään muutakaan arvoa. Eihän eläimiäkään saa tuolla tavalla kohdella. Tällaiset teot eivät eroa Hitlerin tekemistä julmuuksista juuri mitenkään, paitsi laajuuden osalta. Jos Hitler olisi jäänyt eloon sodan jälkeen, hän olisi saanut kuolemantuomion. Mitä nämä tekijät sitten saivat? Pisin tuomio oli kahdeksan ja puoli vuotta. Tästä Suomen yleisen käytännön mukaan tekijä kärsii todennäköisimmin puolet. Sen jälkeen koittaa vapaus ja uudet rikokset.

1 kommentti:

  1. Pieni hitler onkin helppo tuomita toisessa mutta tuomitsemmeko sen itsessämme? Huomaammeko edes itsessämme? Teot ovat vain vielä paljon pienempiä kuin Helsingin tapauksessa. Miten toimimme omien läheistemme kanssa. Varsinkin niiden jotka ovat puolustuskyvyttömiä, lapset ja lemmikkimme(tai puoliso). Tuleeko turhautuessa käytettyä omaa valtaansa, toivottavasti ei kuitenkaan huvittelumielessä. Tuleeko ihmeteltyä "heikomman" naapurin tekemisiä, siinähän mukavasti oma itsetunto kohoaa kun huomaa kuinka erinomainen itse on.

    VastaaPoista